1 Faugor

Joensuun Konservatorio Rhetorical Essay

Lukukausimaksut

Lukukausimaksu on maksu oppilaan oppilaspaikasta ja sen tasosta päättää Joensuun kaupungin hyvinvointilautakunta. Lukukausimaksu sisältää musiikkiopisto-osastolla oppilaan henkilökohtaisen pääainetunnin, musiikin perusteiden opetuksen sekä orkesteri-ja yhtyeopetuksen esiintymisineen. Varhaisiän musiikkikasvatuksessa lukukausimaksu sisältää viikoittaisen oppitunnin sekä ryhmän esiintymiset lukuvuoden aikana. Mikäli oppilas lopettaa opintonsa lukukauden alkupuolella ja siitä ilmoitetaan syys/hiihtoloman alkuun mennessä opintotoimistoon, lukukausimaksusta peritään puolet. 

Konservatoriolla opiskelevilla vähävaraisilla oppilailla/oppilaiden vanhemmilla on mahdollisuus anoa vapautusta lukukausimaksusta hakemalla vapaaoppilaspaikkaa aina yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan. Vapaaoppilaspaikan hakemista varten tarvitaan sosiaalitoimiston lausunto. Vapaaoppilaspaikkaa voivat hakea musiikin perus- ja opistotason sekä musiikkileikkikoulun ja musiikkivalmennuksen oppilaat. Vapaaoppilaspaikkojen haku on syyskuussa ja päättyy 30.9. Mikäli oppilaan/oppilaan vanhempien taloudellinen tilanne heikkenee yllättäen kesken vuoden, voi vapaaoppilaspaikkaa hakea myös tammikuussa.

Joensuun konservatorio

Joensuun konservatorio on alueemme suurin musiikkioppilaitos. Ammattitaitoinen opettajistomme pitää huolta yli 1100 oppilaasta. Meillä laadukkaasta opetuksesta nauttivat pienet muskarilaiset, isommat musiikkiopistolaiset ja ammattimuusikoksi opiskelevat perustutkinto-opiskelijat. Konservatorio on perustettu vuonna 1968. Rantakadun molemmille puolille levittyvällä musiikkikampuksella voi opiskella taide-, popjazz- ja kansanmusiikkia. Konservatoriolla on tärkeä rooli osana Joensuun kaupungin kulttuurielämää. Tuotamme vuositasolla yli 800 esitystä ja konserttia mitä erilaisimpiin tilanteisiin, joista suuri osa tapahtuu konservatorion ulkopuolella. Tavoitteemme onkin olla koko kaupungin musiikkitalo, joka oppilaidemme välityksellä tuottaa mahdollisimman laajasti musiikkia alueemme ihmisten iloksi!

Ajankohtaista

YHTEISHAKU SYKSYLLÄ 2018 ALKAVAAN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN 20.2.–13.3.2018
Tarkemmin hakeminen -sivulta

AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄ on lauantaina 24.3. klo 11-14. Edellisvuosien tapaan soitinpolku, erilaisia konsertteja ja valintakoeinfoa. Ohjelmasta tarkemmin lähempänä tapahtumaa.

OPPILAAKSI KONSERVATORION MUSIIKKIOPISTOON 2018
Tarkemmat tiedot musiikkiopiston hakeminen ja oppilaaksi ottaminen -sivulta. Ilmoittautuminen valintakokeeseen 26.3. -30.4.


YLEISTEN AINEIDEN LUKUJÄRJESTYS KEVÄÄLLÄ -18

Lukujärjestys

 

 

 


Toimintasuunnitelma 2017-2018 (työ-, loma- ja vapaapäivät)

Konsertit ja muut tapahtumat

Tapahtumakalenteri


  

 

 

Leave a Comment

(0 Comments)

Your email address will not be published. Required fields are marked *